(A)asiaa Sonyan silmin: Yoga - Helping to Unite the World's Religions

Seuraavaksi luvassa hieman faktoja joogasta ja sen opiskelusta.

Jooga ei ole uskonto (:

Vaikka joogaan liittyvät rituaalit kumpuavat hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta...
Meille opetetaan täällä ihmisyyttä.
Meille opetetaan terveyttä.
Meille opetetaan empatiaa.
Meille opetetaan anatomiaa.
Meille opetetaan psykologiaa.
Meille opetetaan anteeksiantoa.
Meille opetetaan hengähtämistä.
Meille opetetaan itsekuria.
Meille opetetaan huolenpitoa.
Meille opetetaan kuuntelemista
Meille opetetaan kunnioittamista
Meille opetetaan musiikin ja äänen tuntemista kehossa ja sydämessä.
Meille opetetaan joogan filosofiaa
Meille opetetaan kiitollisuutta kaikkea kohtaan.

Meille opetetaan itsensä rakastamista ihan erilaisella levelillä, mitä olen Suomessa oppinut itseni rakastamisesta. Täällä puhdistetaan mieli negatiivisista ajatuksista.

Opettajan Swami avasi yhtenä aamuna tunnin mahtavin sanoin:

"Believe in your own Guru. It can be Jesus, it can be the sun, it can be God, it can be anything
Let us pray for those who do not have food.
Let us pray for those who suffer.
Let us pray for those who need help.
Let us pray for those who are near to us but far from us.
Let us pray for those who we love"

Swami, eli mestari <3 Upea ihminen. Tärkeä minulle. Swami rakastaan vuoria. Ja minä olen hänelle "my dear Sonya"

Tämä koulu ei ole ainoastaan joogeja varten. Olen oppinut itsestäni enemmämän kuin koskaan aikaisemmin. Täällä annetaan rakkaudelle, ilolle, rakastamiselle ja mille tahansa tunteelle kaikki tila. Itsensä ilmaiseminen on myös hyvin vahvassa asemassa.

Opiskelu täällä on fyysisesti ja henkisestikin raskasta. Vaikka täällä on ihanaa, meitä opiskelijoita myös koetellaan todella paljon. Jo ensimmäisenä päivänä meille tehtiin selväksi, ettei ruokaa saa ajatella. Itsekuri on suuressa asemassa. Alkuun se oli todella vaikeaa. Oli nälkä, mutta ruokaa ei saanut ottaa kukkurapäin. Kuitenkin joogaamme ja hikoilemme yli 8 h päivässä. Ajatuksena on se, että keholle annetaan sen verran ravintoa, mitä se oikeasti tarvitsee. :)Olen huomannut, että aivojeni toiminta on tehokkaampaa, kun en syö "niin että napa naskaa.." :D Minun aivot imee ihan kaiken tiedon sisään täällä. Olen aivan hämmentynyt, miten muistan yksityiskohtaisia asioita ja muistan ne vielä sanskritiksi ulkoa. Ruoka on täyttä kasvisruokaa, eikä ole ollut ikävä lihaa yhtään.

Toinen asia, mikä on pistänyt pohtimaan on materiakiintymys. Meille opetetaan vahvasti, ettei materiaan saa olla kiintynyt. Tajusin yhdellä tunnilla, miten olen TODELLA kiintynyt materiaan. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen Hondani, josta en halua luopua. Ei siksi, että se olisi tarpeellinen auto, vaan olen kiintynyt siihen. Siinä on paljon muistoja ja se on ihanan retro ja se on mukamas "osa minua". Tajusin, että siitä luopuminen aiheuttaisi kyyneliä. Kaikesta tällaisesta ylimääräisestä "materialismionnellisuudesta" meidät opetetaan päästämään irti. Se ei tarkoita, etteikö autoa saisi omistaa, mutta siihen ei saisi olla tunnsidettä. Itsekuri. Dicipline.

Länsimaisessa kulttuurissa innostutaan kaikista hienoista vaatteista ja haaveillaan kokoajan uusista tavaroista ja vermeistä.

Tavaroita ja vaatteita, joita ostamme niistä noin 40% on turhaa. Emme todellisuudessa tarvitse niitä. Ostamme, koska ne on kivoja, hyvän merkkisiä, halpoja, muiden silmissä arvostettuja sekä hetkellisen ilon tuottajia ja tunteen purkaajia. Ostamme, koska se nostaa tai on osa meidän egoa, eli "naamaria", jota jokainen ihminen kantaa. Ego, "I am ness" määrittelee, minkälaisia olemme. Tervettä egoa on 20%. Käytännössä tervettä egoa on se, kun käymme suihkussa, pidämme terveydestämme huolta, käytämme vaatteita, emmekä kulje alasti julkisilla paikoilla. Vaatteita täytyy olla, mutta se paljonko niitä on.. on eri asia. Nämä kaksi aihealuetta, ego/materialismionnellisuus ja syöminen ovat mielestäni erinoimaisia aiheita miettiä ja pohtia.. Haluanko vai

tarvitsenko? Tarvitsenko todella? Miksi ostan? Pärjäisinkö ilman?

Pointti tälle kaikelle on se, että onnellisuus täytyy lähteä sisältäpäin, eikä ulkoisista, egoa boostaavista asioista.

Mielenkiintoinen näkökulma mielestäni.

Noniin.. sitten iloisimpiin asioihin <3

En osaa sanoin kuvailla tätä rakkauden ja ilon määrää, mikä minussa on. En tiennyt, että minulle tuntematon ihminen saisi aikaan samanlaisia tunteita, mitä saan ihmisistä, joita olen rakastanut koko elämäni tai lähes koko elämäni.

Joogaperheeseeni kuuluu ihmisiä, jotka haluavat pelkkää hyvää, ihan jokaiselle. Pelkkää onnea jokaiselle. He haluavat jakaa suurta turvallisuudentunnetta heidän läsnäolollansa. Ensimmäisen kahden päivän jälkeen huomasin, että pystyin olla 100% oma itseni. Kukaan ei pitänyt juttujani outona, vaan päinvastoin, porukka heitti lisää löylyä kiukaaseen. Sillä hetkellä havahduin olevani kuin kotona

Vietimme 22.-23.4 yhden yön Sarangkot vuoren huipulla. Majoituimme paikallisen perheen isossa omakotitalossa vuoristokylässä. Majapaikalle saavuttuamme yksi opettajista otti kitaran esiin ja alkoi soittaa. Soittelimme ja lauloimme 3 tuntia putkeen. Lauloimme mantroja säestykseen sovitettuna. Siinä se oli. Itkemään aloin. Laulu oli niin kaunista. Kaikilla oli silmät kiinni. Opettajani Richin lauluääni on sydämeen tunkeutuva. Lauloimme mukana ja sain soittaa myös Nepalilaista rumpua melkein koko illan. Lauloimme kiitollisuutta korostavia kappaleita. Minun oli hyvä olla juuri siinä. Juuri siinä piirissä, musiikissa, sävelessä, illassa ja hetkessä...se oli sielulleni pyhää.

Aamujoogaa Sarangkot vuoren huipulla himalayalla. Ilma oli raikas ja tunnelma mieletön. Sumua oli kuitenkin sen verran paljon, etteivät maisemia näkyneet.

En häpeä kirjoittaa vahvoista tunteistani. Tekstini voi olla jollekin liian ällöttävää liibalaabaa. Jos niin, suosittelen ilmoittautumaan samalle tai vastaavalle kurssille.

Haluan vielä kiittää kaikkia, jotka ovat lahjoittaneet rahaa orpokotiin.
Kirjoitan erillisen postauksen hankinnoista, johon lahjoitetut rahat menivät.

Kiitos jokaiselle <3

Alla kuvia arjestani täällä.
Namaste !