Orpokoti Kambodžassa oli käymisen arvoinen ❤

Pikainen, mutta erittäin tärkeä postaus.

Otin eilen illalla yhteyttä, kun olin vielä Kuala Lumpurissa Sokhope Foundation orpokotiin. Minulle vastattiin lähes välittömästi aivan ihanalla, mutta hieman epäselvällä sähköpostilla.

"Dearest, Sonya Zouiter

How are you doing???? We wished hoped both of you will be doing well with my country. We so much that we were hearing you will have good planning come visiting our orphanage and my school. We are all happy about this and we looking see you all time!! Thank so much that you let us know about you good people who want to come joined us! Please  do not worried how much time that you was need come joined us long time and sort time with be with you all times. We so much happy that you can bring same thing our school!! We happy to take them all to use help supported our children with the right way for them! Please do not worried even big smaller we happy with you all time.  This first time meeting a good people who from Finland. Tomorrow are finding us! I know would is hardly for find our location if you were never been before! That is easy for getting lost! So can you please let me know the place that you were staying then will go pick on the right time! I will be have time for pick for you at 3.30pm! The morning will be at the temple tour guide and looking for help children in the orphanage school supported! When I go to temple I cannot checking my internet! Please calling me at (nro. Poistettu) I will be looking hearing from you any time! Please take care everything with you! We looking see you soon.

Take care all time!  God blessing you family all time.

Best wished and love

Sok family"

Tämän viestin jälkeen päätin: tuonne on mentävä!! Sovimme poikien Antin ja Juhon kanssa, että etsimme paikan ja menemme sinne. Alkuun meinasi usko loppua, kun kukaan paikallinen ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä orpokodista. Emme luovuttaneet. Jatkoimme kävelyä ja kysyimme monelta eri ihmiseltä. Yksi hieman vanhempi mies osasi neuvoa meidät oikealle tielle. 

Tie orpokodille oli erittäin hiekkainen, likainen ja kivinen. Oli mahtavaa käydä paikallisella asutusalueella. Jokaisen talon pihassa leikki vähintään kaksi lasta. Joka ikinen lapsi heilutti ja tervehti iloiseen sävyyn. Sydän meinasi sulaa jo tässä vaiheessa.

PITKÄN etsinnän jälkeen löysimme orpokodin. Vastaanotto oli upea. Kaikki lapset vain halailivat, juttelivat, nauroivat ja ottivat kädestäni kiinni. Tapasin paikan omistajan. Hän on hyvin nuori, erittäin asiallinen mies. Vahvasti uskossa, mikä sytytti minua vielä enemmän. 

Veimme poikien kanssa vaatteita, jotka olemme Suomesta kuskanneet mukanamme. Sain ihania tyttöjen vaatteita tädiltäni, jotka olivat täydellisiä orpokodin pienimmille. Veimme myös poijille ja nuorisolle sopivaa vaatetta.

Pelasimme jalkapalloa  lasten kanssa, jonka jälkeen osa tytöistä opiskeli englanninkieltä kuvakorttien avulla. Minulla meinasi suu loksahtaa auki, kun kuulin 4 vuotiaan tytön luettelevan täydellisesti monen eri eläimen kirjaimet englanniksi. Huomioonottaen, englanti ei ole heidän äidinkieli. 

Orpokodin lapset ovat 3-15 vuotiaita. Silmämääräisesti tyttöjä ja poikia oli yhtä paljon. Huomenna illalla viemme ison säkin riisiä heille, ennen kuin matkaamme pääkaupunkiin Phnom Penhiin. 

Yks poika oli minussa kovasti kiinni. Jos ei ollut sylissä roikkui hän jalassa. Kaikki olivat oikein ihania lapsia. Tästä lähtien omistan enemmän päiviä lapsille. Kuten kummitytölleni ❤ Tämä päivä oli todella pysättävä ja kokemusrikas. Ei voi muuta kuin rukoilla kaikkien lasten puolesta, tämän päivän johdosta. 

Kauniita unia. Huomenna aamulla viideltä Angkor Watiin. Kerron myöhemmin lisää  orpokodista ja reissusta Kambodžassa. 

Siunausta juuri sinulle

-Sonya

Tässä hetkessä sisälläni virtasi niin moni eri tunne, ilmeenikin kertoo sen. Poika ujosteli Antin kameraa ja rutisti minua entistä kovempaa.

Be more curious than afraid

Heipparallaa!

Menimme uudestaan Langkawille, koska Antin pikkuveli Mikko ja hänen kaverinsa Joonas tulivat kylään meille. Tällä kertaa lensimme Air Asialla. Lento kesti noin 1h.

Langkawi näytti entistäkin upeammalta paikalta. Viimeksi sitä vain hämmästeli ja valokuvaili jokaista kohdetta. Nyt suurimmaksi osaksi kaikesta pystyi nauttimaan ilman sen suurempaa valokuvailua ja ilman uudenviehätyksen touhotusta. Vähän, kun olisi ensin ihastunut, jolloin kaikki on mahtavaa, parasta, huippua, mikään ei ole ollut elämässä ihanampaa... ja sitten rakastunut, jolloin tunteet ovat tasoittuneet ja vahvistuneet. Toisen tuntee todella hyvin ja luottamus on huipussaan. Pystyy olla rauhassa, rennosti ja nauttia jokaisesta hetkestä ilman, että tarvitsee mitään todisteita, kuinka hienossa paikassa tai tunteessa sitä on ollut tai elänyt. Toki molemmissa näissä on hyvät puolensa. Ihanaa oli kokea molemmat. Tajusin myös, että ainakin kahdesti on matkustettava samaan maahan/paikkaan. Muuten jää kokematta se toinen puoli, kun on jo osa sitä paikkaa. Mua puhuttelee todella vahvasti edelleen lause: ” Wherever you go the place becomes a part of you somehow.”

Skybridge oli vihdoin auki. Kyllä hyvää kannatti odottaa ja niin kannattaa myös jatkossakin! Oli kiva nähdä uutta tutussa paikassa. Skybridge reissulla halusin räpsiä kuvia, koska paikka oli uusi ja viehättävä. Itse sillalla oli mieletöntä. Kapea tie kaiteineen valtavan korkealla. WAU! Paluumatkalla jätin tietoisesti kameran laukkuun ja katselin maisemia pohdiskellen…

Skybridge näköalatasanteelta

Mietin siellä korkealla ollessani jälleen kerran kuinka pieni, todella pieni ihminen onkaan verrattuna luontoäitiin. Korkealla seistessäni tuntui kuin olisin syntynyt uudestaan. Olin yhtä pieni, kuin mitä lapsi syntyessään siinä kaikessa mittakaavassa. Sitä tosi usein unohtaa kuinka mikro kokoinen ihminen on. Silti meistä kasvaa viisaita läpi elämän selviäviä olentoja.

Minulle turvallisuuden ja rauhan tunteet ovat erityisen tärkeitä matkustellessa. Usein koen vahvaa turvallisuuden tunnetta, kun olen luonnossa ja tätä kautta myös kehon sisälle tulee todella… siis aivan mielettömän rauhallinen ja hyvä olo. Kuulostaa näin valkoisella pohjalla ärsyttävän imelältä, mutta niin se vain on. Voisin verrata tätä tunnetta tilanteeseen joka tulee, kun kuuntelee erittäin hyvää kappaletta yksin, tilassa, jossa on hyvä olla. Kappaleen soidessa sitä tajuaa, kuinka kaikki asiat ovat kohdillaan. Sitä vain hengitettää todella syvään sisään ja ulos kylmienväreiden ja kyynelehtivien silmien kera.

Pyörittelin myös pientä teoriaa päässäni, kun katselin huipulta alas. Taisteleeko ihminen ja luonto keskenään? Ihminen saastuttaa luontoa, muokkaa ympäristöä omalla toiminnallaan ja samalla aiheuttaa tuhoa. Toisaalta luonto puskee aina jollain tavalla läpi. ns. karsii heikoimmat pois, kun täällä on liikaa ihmisiä. Kaikille luonnonmullistuksille on teoriansa kyllä, miksi ne ovat tapahtuneet, mutta onko silti mahdollista, että luonto osoittaa voimansa, kun liika on liikaa. Mitä todella tapahtuu, kun luonto ei enää pysty vastaanottamaan ihmisen tekeleitä? Varmasti moni lukiessaan hymyilee ja miettii, että onpas se Sonya hömppä.. osittain olenkin, mutta jotenkin kiehtoo moinen teoria ^^

Olen sitä mieltä, että teki ihminen mitä tahansa, luontoäiti voittaa silti ihmisen 100 – 0.

Kävimme snorklaamassa yhdellä Langkawin saarista, Pulau Payarilla. Pulau tarkoittaa siis saarta. Eli saari Payar. Vähän sama, kun Thaimaassa ”Koh” tarkoittaa myös saarta. Pulau Payar kuuluu kansallispuistoalueseen nimeltä Marine Park. Marine Parkkiin kuuluu myös saaret Kaca, Lembu ja Segantang. Aluksi ajattelin, että luvassa olisi samanlainen snorkki- reissu mitä Thaimaassa oli reilu vuosi sitten. Se oli hieman floppi. Eikä siitä sen enempä. MUTTA!!

Ensiaskeleet osoittautuivatkin mahtaviksi. NÄIN HAIKALAN, RIUTTAHAIN, BLACKTIP REEF SHARKIN!!!  oih.. se oli mahtavaa.  Se vaan ui siinä vieressä. Välillä myös edessä ja takana. Välillä havahduin, kun edestäpäin alkoi jokin hahmo lähestyä. Sehän oli hai <3

Neljä tuntia snorklausta auringonpaisteessa oli poikien selälle turmiollista, mutta sen arvoista.. Afrikan tyttö vain ruskettui 8-DDDDDD

Alla kaksi videota jotka kuvasin snorklatessa :) 

Yhtenä päivänä vuokrasimme skootterit ja kävimme Seven Wellsseillä uudestaan. Oli pakko päästä näyttämään pojille hienot kivialtaat. Samalla reissulla kävimme myös uudestaan Skull Beachilla, josta kerroin aikaisemmassa Langkawi- postauksessa. Mahtava rauhallinen ranta, jossa pieni kioski. 

Nyt tulee tarina siitä miksi kannattaa olla utelias: Olimme lähdössä rannalta pois syömään jonnekin muualle. Onneksi pojilla kesti tavaroiden pakkauksessa. Minä (luonnollisesti aina ensimmäisenä valmis, eikä minua tarvitse koskaan odotella) menin aikani kuluksi juttelemaan kioskin omistajalle. Päätin kysäistä mitä miehellä oli punaisessa pussissa. Pussissa oli keltaharmaita noin 30cm pituisia kaloja. Päätin jatkaa juttelua ja heittelin hyviä kysymyksiä. Tämän jälkeen omistaja totesi, että voimme syödä rannalla hänen valmistamaa kalaa ja jättikatkarapuja. VOI TAIVAHANVALLAT KUN OLI HYVÄÄ! Sellainen keltaharmaa iso kala per syöjä ja siihen hyvää kastiketta, riisiä ja currymaustettuja jättikatkarapuja. Mieletön annos, upeassa maisemassa tuhansien kärpästen ympäröimänä. Ei ollut siinä hetkessä mitään huonoa sanottavaa. Kaikki kohdillaan, jopa ruoan hinta (3.75€). NAM!

Uteliaisuus tulee täällä esiin oikeastaan kaikissa tilanteissa. Haluan kiivetä joka paikkaan, haluan kuunnella kaikkea mahdollista, haluan nähdä kaikkea mahdollista, eikä missään vaiheessa tule mitään itsesuojeluvaistoa :DDDDDDD

Sonya pohdintaa vielä vähän lisää:

Monesti ennen tätä reissua Suomessa pyörittelin päässäni asioita, mitä en varmasti tule reissunpäällä tekemään, koska se voi olla vaarallista ja/tai liian pelottavaa. Matkalla omat ajatukset ovat sokaistuneet tai paremmin sanottuna muuttuneet. Yksin kulkeminen pimeällä on hyvä esimerkki. Olen voittanut pimeän pelkoni vain, koska uteliaisuus on ollut niin paljon voimakkaampi. Haluan lähteä katsomaan mitä ulkona tapahtuu. Paikanpäällä ollessa, sitä alkaa kotiutumaan ja luottamaan ”tuntemattomaan” paikkaan. Turvallinen olo on jo jokapäiväistä. Kävellessäni täällä, tuntuu kuin olisin Nurmossa, toki paljon isommassa mittakaavassa. Tiet ovat tuttuja ja tiedän mistä kannattaa kulkea esim. ruuhka-aikaan. Olemme kolunneet vasta pieniä alueita, mutta silti näinkin pieni, mutta iso paikka tuntuu jo kodilta. Ihanaa on myös se, että olen tutustunut uusiin ihmisiin, joiden palveluita käytän lähes päivittäin.

Suomessa monesti mietin myös, kuinka maalima onkin osittain kylmä ja karu paikka, kun joka uutisessa jotain negatiivista sanottavaa ulkomailta. Ei sellaisten uutisten perusteella kukaan lähtisi minnekään. Eihän kukaan ajattele maailmaa hyvällä, kun lukee tuollaista. Ehkä ihan vähän sama asia, kun ostosteeveessä mainostetaan, joitain tuotteita. Varmasti ovat osittain toimivia, mutta ainakin 10 % saa päästää niistä puheista ohi korvien...hahah :DDD
Riku Rantala kirjoitti hyvän kolumnin, mikä lähti vauhdilla jakoon somessa. Mulla on tähän asti ollut vain ja ainoastaan hyviä kokemuksia paikallisista ja muutenkin jokaisesta paikasta, missä olen nyt käynyt.

Huomenna aamulla lähdemme Kambodžaan, Siem Reapiin ja sieltä suuntaamme Phnom Penhiin.

Tässä vielä linkki Rikun kolumniin, suosittelen lukemaan:
http://www.hs.fi/matka/a1421984873446

Tässä kaksi vahvaa ja tsemppaavaa lausetta, jotka olen kirjoittanut matkan aikana ajatusvihkooni:

“Be more curious than afraid”

“Discover the world beyond imagination”

❤:llä Sonya

ps. Mun on vähän ikävä Annikaa ja kotia <3

Mikko pyysi katsomaan kameraan.. minä katsoin.

SWAG!!

Löysin ihanan kiipeily paikan <3

Moikkuuuuuuu...

Hostellimme viereinen ravintola. Parasta olivat istumapaikat lattialla <3

Shark attack!!!!

Pelkkää (mieli) kuvitusta ^^

Vielä vähän Sri Lanka hypetystä ❤

"Wherever you go the place becomes a part of you somehow" 

Sonya ja suklaapuu

Kamalinta oli nähdä osalla norsuista kahleet kaulassa.
Minä olin tekemisissä kahleettoman norsun kanssa.. Onneksi.

Tuosta kasvaa vaniljatankoja

Ananas on ensin punainen

Teelehtiä toiseen malliin

Kandy -Sri Lanka

Bussi matka Kandysta Negomboon oli hyvin soijjainen 

Norsupojan pyykkäämistä

Yrttikasvohoito

Puhdasta tuloo

Maisemaa junasta

❤:llä Sonya

Sri Lankasta pelkkää hyvää!

Terveisiä Sri Lankasta!!

Matkustin Malesiasta Sri Lankaan Colomboon Air Asialla 1.2. Lento kesti noin 3 tuntia. Colombossa tapasin kolmentantan tytöt ja lähdimme yhdessä iltajunalla paikkaan nimeltä Hikkaduwa.

Majoitumme Heaven on Earth nimisessä guest housessa. Tässä on muutama huoneisto rakennettu todella suloisen perheen omakotitalon yläkertaan. He pitävät guesthousea siis omassa kodissaan. 

Perheessä on neljä jäsentä äiti, isä ja kaksi lasta. Heidän vanhin lapsi Thirasi puhuu hyvin englantia. Nuorempi poika ja perheen äiti puhuu heikosti, isä ei puhu lainkaan.

Yksi yö täällä maksaa noin 7€. Vaikka huoneissa ei ole ilmastointia, on tuuletin todella tehokas eikä nukkuessa ole yhtään kuuma.

No... mitä olen täällä touhunnut kolmentantan eli Jutan, Juulian ja Lauran kanssa. 

Tutustuimme todella mukavaan mieheen nimeltä Wije, joka on snorkkiopas ja surffiopettaja. Wijellä on kolme oikein mukavaa surffipoikaa työntekijöinä Hicha (Hikka), Jamika ja Rama , jotka opettivat meitä kolmen päivän ajan surffaamaan. Surfaaminen on paljon siistimpää kuin aluksi oletin. Siinä tulee taas ihan erilaisia kiksejä kuin esim. snoukatessa, meloessa tai kiipeillessä. Vaikka melonnassa on myös vesi elementtinä, en voi silti verrata näitä kahta lajia.

Surffatessa jokainen kerta on ainutlaatuinen,  sinun, laudan ja aallon yhteistyö. Kun aalto jättää sinut eli toisin sanoen kaadut tai aalto menee ohitse, joudut palaamaan takaisin odottamaan uutta yhtä hyvää aaltoa, joka on sinua varten. Kun murtumaton korkea aalto alkaa tulla kohti, alkaa hieman pelottamaan. Sinä ja lauta yhdessä liitytte tulevan aallon matkaan. Jokainen aalto opettaa sinulle aina jotain uutta. Oli se sitten hyvä tai huono. 

Monesti iso aalto heittää sinut yhdessä laudan kanssa ympäri. Et tiedä missä lauta on. Osuuko se päähän jos nyt nousen pintaan? vai onko toinen aalto jo tulossa päälle, kun nousen ottamaan happea ja nielaisenkin vettä keuhkoihin.  Kaikki on uutta ja ihanan tuntematonta tässä lajissa. Täytyy vain oppia lukemaan aaltoa ja olla osa sitä. 

Wije vei meitä myös ilmaiseksi snorklaamaan aivan mahtavaan paikkaan, missä näimme jättikilpikonnia, mureenan ja paljon paljon eri värisiä suloisia pyrstöpetoja ^^ 

Wijellä on myös aivan ihana vaimo ja kolme lasta. Yksi pikkuinen poika ja kaksi hieman vanhempaa tytärtä. Perhe vuokraa myös skoottereita turisteille. Pari päivää sitten Wijei kysyi konttorissa,  josko joku meistä tytöistä olisi halunnut hypätä kahden hänen työntekijänsä kyytiin ja käydä hänen asunnollaan. No minä uteliaana lähdin kahden pojan mukaan.

Aluksi matkassa oli kaksi skootteria. Istuin Hikan kyydissä. Perille päästyämme Wijein vaimo siellä odotti iso banaani pussi kädessä. Pussi oli meille tytöille.

Paluumatka olikin hyvin mielenkiintoinen. Toinen skoottereista jäi vaimolle. No..Hikka minulle tokaisi "Sonya in middle". Hetken seisoin paikallani ja sanoin "oukhey guys.. I've never done this kind of crazy shit before". Pojat vain nauroi ja totesivat "normally we go 5 guys". Kyllähän täällä on nähnyt kun kokonainen perhe matkustaa yhdellä skootterilla,  mutta en olisi uskonut itse pääseväni samaan tilanteeseen. 

Siinä sitten ajettiin takaisin konttorille. Istuin melkein kokomatkan silmät kiinni. Välillä päästin paniikki kiljuntaa, johon Hikka vastasi "we know the road" :DD ja tämä koko homma tapahtui siis illalla, kun oli jo pimeää. Palasimme takaisin konttoriin, jonka jälkeen...

Tarina, jota ette usko... Minä Sonya Yasmin Zouiter olen syönyt Wijen puutarhasta poimitun banaanin. Tästä löytyy videotallenne. Tuntemattomille lukijoille tiedoksi.. inhoan banaanin hajua, suutuntumaa ja sitä miten ihmiset maiskuttavat banaania suussaan. En ole syönyt banaania ainakaan kymmeneen vuoteen. 

Eilen 5.2 Wije kutsui meidät syömään hänen kotiinsa. Vaimo oli tehnyt oikein ihanaa ruokaa. Istuskelimme iltaa Wijen kotona Jamikan, Raman ja Hikan kanssa. Tämän jälkeen menimme aivan mahtavaan rantabaariin, missä oli palmupuiden väleissä eri pituisia slacklinejä. Paikanpäällä soi hyvä musiikki ja tunnelma oli mahtava. Jälleen kerran totesin itselleni.. Ai että maailma on mahtava paikka. Ai että, on todella hyvä olla. Ai että, olen saanut tutustua aivan mahtaviin ihmisiin. Tuli jopa pelon tunne esiin, koska en halua lähteä täältä vielä pois. Kaikki kiva loppuisi liian aikaisin kesken. Onneksi vielä on päiviä.

Taas loppuun Sonya pohdintaa:

En ole ollut vielä missään tällaisessa maassa, missä ihmiset olisivat näin aidosti ystävällisiä. Ihmiset, joihin olen täällä tutustunut puhaltavat yhteen hiileen. En tiedä onko 2004 vuonna tapahtunut tsunami vaikuttanut asiaan. Aitous löytyy täällä jokaisesta ihmisestä, jonka minä olen tavannut. Täydellisyys on jossain kaukana hornan tuutissa. Täällä ei edes yritetä olla missään muodossa täydellisiä. Pelkästään aitoja ja ystävällisiä.

Kaikki asiat ollaan valmiita jakamaan toistemme kesken. Pienet ongelmat eivät tunnu haittaavan. Taas mietin onko tsunamilla ollut tähän vaikutusta. Tällaista haluan nähdä vielä enemmän, missä tuntematon ihminen on yhtä arvokas kuin mitä itse on.

Kuten Jarkko Martikainenkin laulaa..

"Onhan kuitenkin aina lopulta
aika hienoa olla elossa,
nousta ylös ja sanoa:
pidän teistä ja tästä paikasta."

Peace and love
Sonya

Uimakoulu yhdellä opettajalla...hmmm..

Herkkua on siinä monen
 laista..

Guest Housen näkymä naapurin pihaan