Be more curious than afraid

Heipparallaa!

Menimme uudestaan Langkawille, koska Antin pikkuveli Mikko ja hänen kaverinsa Joonas tulivat kylään meille. Tällä kertaa lensimme Air Asialla. Lento kesti noin 1h.

Langkawi näytti entistäkin upeammalta paikalta. Viimeksi sitä vain hämmästeli ja valokuvaili jokaista kohdetta. Nyt suurimmaksi osaksi kaikesta pystyi nauttimaan ilman sen suurempaa valokuvailua ja ilman uudenviehätyksen touhotusta. Vähän, kun olisi ensin ihastunut, jolloin kaikki on mahtavaa, parasta, huippua, mikään ei ole ollut elämässä ihanampaa... ja sitten rakastunut, jolloin tunteet ovat tasoittuneet ja vahvistuneet. Toisen tuntee todella hyvin ja luottamus on huipussaan. Pystyy olla rauhassa, rennosti ja nauttia jokaisesta hetkestä ilman, että tarvitsee mitään todisteita, kuinka hienossa paikassa tai tunteessa sitä on ollut tai elänyt. Toki molemmissa näissä on hyvät puolensa. Ihanaa oli kokea molemmat. Tajusin myös, että ainakin kahdesti on matkustettava samaan maahan/paikkaan. Muuten jää kokematta se toinen puoli, kun on jo osa sitä paikkaa. Mua puhuttelee todella vahvasti edelleen lause: ” Wherever you go the place becomes a part of you somehow.”

Skybridge oli vihdoin auki. Kyllä hyvää kannatti odottaa ja niin kannattaa myös jatkossakin! Oli kiva nähdä uutta tutussa paikassa. Skybridge reissulla halusin räpsiä kuvia, koska paikka oli uusi ja viehättävä. Itse sillalla oli mieletöntä. Kapea tie kaiteineen valtavan korkealla. WAU! Paluumatkalla jätin tietoisesti kameran laukkuun ja katselin maisemia pohdiskellen…

Skybridge näköalatasanteelta

Mietin siellä korkealla ollessani jälleen kerran kuinka pieni, todella pieni ihminen onkaan verrattuna luontoäitiin. Korkealla seistessäni tuntui kuin olisin syntynyt uudestaan. Olin yhtä pieni, kuin mitä lapsi syntyessään siinä kaikessa mittakaavassa. Sitä tosi usein unohtaa kuinka mikro kokoinen ihminen on. Silti meistä kasvaa viisaita läpi elämän selviäviä olentoja.

Minulle turvallisuuden ja rauhan tunteet ovat erityisen tärkeitä matkustellessa. Usein koen vahvaa turvallisuuden tunnetta, kun olen luonnossa ja tätä kautta myös kehon sisälle tulee todella… siis aivan mielettömän rauhallinen ja hyvä olo. Kuulostaa näin valkoisella pohjalla ärsyttävän imelältä, mutta niin se vain on. Voisin verrata tätä tunnetta tilanteeseen joka tulee, kun kuuntelee erittäin hyvää kappaletta yksin, tilassa, jossa on hyvä olla. Kappaleen soidessa sitä tajuaa, kuinka kaikki asiat ovat kohdillaan. Sitä vain hengitettää todella syvään sisään ja ulos kylmienväreiden ja kyynelehtivien silmien kera.

Pyörittelin myös pientä teoriaa päässäni, kun katselin huipulta alas. Taisteleeko ihminen ja luonto keskenään? Ihminen saastuttaa luontoa, muokkaa ympäristöä omalla toiminnallaan ja samalla aiheuttaa tuhoa. Toisaalta luonto puskee aina jollain tavalla läpi. ns. karsii heikoimmat pois, kun täällä on liikaa ihmisiä. Kaikille luonnonmullistuksille on teoriansa kyllä, miksi ne ovat tapahtuneet, mutta onko silti mahdollista, että luonto osoittaa voimansa, kun liika on liikaa. Mitä todella tapahtuu, kun luonto ei enää pysty vastaanottamaan ihmisen tekeleitä? Varmasti moni lukiessaan hymyilee ja miettii, että onpas se Sonya hömppä.. osittain olenkin, mutta jotenkin kiehtoo moinen teoria ^^

Olen sitä mieltä, että teki ihminen mitä tahansa, luontoäiti voittaa silti ihmisen 100 – 0.

Kävimme snorklaamassa yhdellä Langkawin saarista, Pulau Payarilla. Pulau tarkoittaa siis saarta. Eli saari Payar. Vähän sama, kun Thaimaassa ”Koh” tarkoittaa myös saarta. Pulau Payar kuuluu kansallispuistoalueseen nimeltä Marine Park. Marine Parkkiin kuuluu myös saaret Kaca, Lembu ja Segantang. Aluksi ajattelin, että luvassa olisi samanlainen snorkki- reissu mitä Thaimaassa oli reilu vuosi sitten. Se oli hieman floppi. Eikä siitä sen enempä. MUTTA!!

Ensiaskeleet osoittautuivatkin mahtaviksi. NÄIN HAIKALAN, RIUTTAHAIN, BLACKTIP REEF SHARKIN!!!  oih.. se oli mahtavaa.  Se vaan ui siinä vieressä. Välillä myös edessä ja takana. Välillä havahduin, kun edestäpäin alkoi jokin hahmo lähestyä. Sehän oli hai <3

Neljä tuntia snorklausta auringonpaisteessa oli poikien selälle turmiollista, mutta sen arvoista.. Afrikan tyttö vain ruskettui 8-DDDDDD

Alla kaksi videota jotka kuvasin snorklatessa :) 

Yhtenä päivänä vuokrasimme skootterit ja kävimme Seven Wellsseillä uudestaan. Oli pakko päästä näyttämään pojille hienot kivialtaat. Samalla reissulla kävimme myös uudestaan Skull Beachilla, josta kerroin aikaisemmassa Langkawi- postauksessa. Mahtava rauhallinen ranta, jossa pieni kioski. 

Nyt tulee tarina siitä miksi kannattaa olla utelias: Olimme lähdössä rannalta pois syömään jonnekin muualle. Onneksi pojilla kesti tavaroiden pakkauksessa. Minä (luonnollisesti aina ensimmäisenä valmis, eikä minua tarvitse koskaan odotella) menin aikani kuluksi juttelemaan kioskin omistajalle. Päätin kysäistä mitä miehellä oli punaisessa pussissa. Pussissa oli keltaharmaita noin 30cm pituisia kaloja. Päätin jatkaa juttelua ja heittelin hyviä kysymyksiä. Tämän jälkeen omistaja totesi, että voimme syödä rannalla hänen valmistamaa kalaa ja jättikatkarapuja. VOI TAIVAHANVALLAT KUN OLI HYVÄÄ! Sellainen keltaharmaa iso kala per syöjä ja siihen hyvää kastiketta, riisiä ja currymaustettuja jättikatkarapuja. Mieletön annos, upeassa maisemassa tuhansien kärpästen ympäröimänä. Ei ollut siinä hetkessä mitään huonoa sanottavaa. Kaikki kohdillaan, jopa ruoan hinta (3.75€). NAM!

Uteliaisuus tulee täällä esiin oikeastaan kaikissa tilanteissa. Haluan kiivetä joka paikkaan, haluan kuunnella kaikkea mahdollista, haluan nähdä kaikkea mahdollista, eikä missään vaiheessa tule mitään itsesuojeluvaistoa :DDDDDDD

Sonya pohdintaa vielä vähän lisää:

Monesti ennen tätä reissua Suomessa pyörittelin päässäni asioita, mitä en varmasti tule reissunpäällä tekemään, koska se voi olla vaarallista ja/tai liian pelottavaa. Matkalla omat ajatukset ovat sokaistuneet tai paremmin sanottuna muuttuneet. Yksin kulkeminen pimeällä on hyvä esimerkki. Olen voittanut pimeän pelkoni vain, koska uteliaisuus on ollut niin paljon voimakkaampi. Haluan lähteä katsomaan mitä ulkona tapahtuu. Paikanpäällä ollessa, sitä alkaa kotiutumaan ja luottamaan ”tuntemattomaan” paikkaan. Turvallinen olo on jo jokapäiväistä. Kävellessäni täällä, tuntuu kuin olisin Nurmossa, toki paljon isommassa mittakaavassa. Tiet ovat tuttuja ja tiedän mistä kannattaa kulkea esim. ruuhka-aikaan. Olemme kolunneet vasta pieniä alueita, mutta silti näinkin pieni, mutta iso paikka tuntuu jo kodilta. Ihanaa on myös se, että olen tutustunut uusiin ihmisiin, joiden palveluita käytän lähes päivittäin.

Suomessa monesti mietin myös, kuinka maalima onkin osittain kylmä ja karu paikka, kun joka uutisessa jotain negatiivista sanottavaa ulkomailta. Ei sellaisten uutisten perusteella kukaan lähtisi minnekään. Eihän kukaan ajattele maailmaa hyvällä, kun lukee tuollaista. Ehkä ihan vähän sama asia, kun ostosteeveessä mainostetaan, joitain tuotteita. Varmasti ovat osittain toimivia, mutta ainakin 10 % saa päästää niistä puheista ohi korvien...hahah :DDD
Riku Rantala kirjoitti hyvän kolumnin, mikä lähti vauhdilla jakoon somessa. Mulla on tähän asti ollut vain ja ainoastaan hyviä kokemuksia paikallisista ja muutenkin jokaisesta paikasta, missä olen nyt käynyt.

Huomenna aamulla lähdemme Kambodžaan, Siem Reapiin ja sieltä suuntaamme Phnom Penhiin.

Tässä vielä linkki Rikun kolumniin, suosittelen lukemaan:
http://www.hs.fi/matka/a1421984873446

Tässä kaksi vahvaa ja tsemppaavaa lausetta, jotka olen kirjoittanut matkan aikana ajatusvihkooni:

“Be more curious than afraid”

“Discover the world beyond imagination”

❤:llä Sonya

ps. Mun on vähän ikävä Annikaa ja kotia <3

Mikko pyysi katsomaan kameraan.. minä katsoin.

SWAG!!

Löysin ihanan kiipeily paikan <3

Moikkuuuuuuu...

Hostellimme viereinen ravintola. Parasta olivat istumapaikat lattialla <3

Shark attack!!!!